Tänään alkoi kaksipäiväinen Finnish Catwalk-muotitapahtuma Helsingin Wanhassa Satamassa. Esillä on ensi kevään ja kesän mallistoja. Messutpahtuma on tarkoitettu vaatetusalan ammattilaisille, joista suurin osa on kauppojen sisäänostajia. Olen itse mukana tekemässä näytöshiuksia Dynastia-kampaamon tiimin kanssa. Meikeistä vastaa Dynastialaisten lisäksi monille tuttu Tintti Alanko.

Aloitimme tänään näytöslookkien valmistelun aamuvarhaisella, klo 6.00. Kaikki olivat hyvällä mielellä paikalla ja aika hujahti kuin siivillä. Ensimmäinen näytös alkoi klo 11. Reilun tunnin kuluttua klo 14 on seuraava ja illalla vielä kutsuvierastilaisuus, jonne tulee mm. median edustajia. Pitäkää tänään silmällä kympin uutisia...! :)
Pääsin tänään lähtemään heti ensimmäisen näytöksen jälkeen, mutta huomenna olen passissa näytöslavan takana koko päivän.

Näytöslookit olivat luonnollisen kauniita. Hiusten ja meikin teemana olikin Natural Beauty. Meikeissä aksenttina toimi joko raikkaan väriset huulet (vadelmanpunainen, korallin oranssi) tai silmämeikin värikäs alarajaus tai muu yksityiskohta. (keltainen, vihreä) Ihot näyttivät tasaisilta ja hehkuvilta, poskipuna oli nostettu 80-luvun tyyliin poskiluun päälle.Hiukset tyvituuhennettiin Björn Axén Tools:in Volumasterilla. Latvat käänneltiin loiville laineille ja pitkähiuksiset saivat vielä otsalleen koristeeksi eri kokoisia etananutturoita.
Tapahtumassa on tänä vuonna järjestetty bloggaajien korneri, josta muutamat muotibloggarit päivittävät näkemäänsä ja kuulemaansa. Look.fi:n Kristina on ainakin tehnyt ensimmäisen päivityksensä! Myös Vesa Silver on messuilemassa...
Edit: Myös Tintti on laittanut blogiinsa juttua näytöksen takahuoneesta! Käykäähän kurkkaamassa.

Ihania kuvia olet saanut tänne! Hauska muuten, teillä on siellä Malliksi Päivässä -ohjelmasta teidän oma meikekri ja ainakin yksi mallikin. Katsoin lavalta että onpa tutun näköinen malli mutta en heti keksinyt.
VastaaPoistaToivottaavsti nähdään illalla, yritän tulla nauttimaan pöydän natimista ja näytöksestä. Tsemppiä lavan taakse!