perjantai 27. maaliskuuta 2009

Making of: PMMP veden varassa ja hevosten selässä!

paratiisivaris ja pöllonpoikanen


Loppuvuodesta 2008 kolme autollista taiteilijoita lähestyi Lavialla sijaitsevaa vanhaa kansakoulua. Siellä kuvattaisi PMMP:n uuden Veden Varaan-albumin kuvat. Yhdessä autossa matkustimme minä meikkeineni ja hiustavaroineni sekä Mira ja Paula. Turun suunnalta köröttelivät vaatetaiturit Kikka ja Nanda. Valokuvataiteilijat Susanna Majuri ja Tero Kartastenpää olivat saapuneet jo edellisen päivänä kuvauspaikalle virittelemään uima-allasta ja sen pohjalle tulevia valtavia maisema-ja luontokuvia. 

"juhannusmorsiammet" uivat ja saunovat

Heti aamiaisen jälkeen aloitettiin meikkaaminen. Koska tytöt hyppäsivät ensitöikseen altaaseen, hiuksia ei tarvinnut laittaa. Meikin sen sijaan tein niin kestäväksi ja pysyväksi kuin suinkin mahdollista. En käyttänyt ensimmäisiin kuviin lainkaan puuterimaisia tuotteita, vaan tein kaiken rasvapohjaisilla, vedenkestävillä väreillä.
Täytyy kyllä sanoa, että sitkeitä sissejä ovat nämä daamit. Tytöt joutuivat pulikoimaan hyisessä kaivovedessä ja silti kuvat näyttivät toinen toistaan upeammilta. Onneksi välissä pääsi saunaan lämmittelemään. Asuja vaihdettiin muutaman kerran ja Susanna keksi kuvata Miraa ja Paulaa myös ulkona pellolla. Monen tunnin rutistuksen jälkeen kuvausryhmä pääsi ansaitulle ruoka-ja lepotauolle!


Susanna, Paula ja Mira tekevät taidetta

Illansuussa kuvattiin toinen sarja, johon Kikka ja Nanda olivat taituroineet upeat hevoset. Kuvauspaikkana toiminut huone oli kuin jostain Hitchcockin leffasta... Tunnelmaa loi myös Teron soittolista ja ennenkaikkea Hanna Ekolan "Vieläkö on villihevosia"-kappale. 
Tällä kertaa myös hiuksia oli puunattu oikein olan takaa. Pyöräytin molemmille tytöille polkkakampaukset. Miralle jätin niskaan pikkuruisen hännän. Inspiraationa oli alakoulun Don Quijote-näytelmä. Meikin tärkein yksityiskohta oli kynällä piirretyt viikset ja parta.

Viimeinen kuvasarja kuvattiin seuraavana päivänä, makoisten yöunien jälkeen. Nämä olivat itseni osalta vaativimmat kuvat, sillä molempien tyttöjen silmät liimattiin täyteen paljetteja, strasseja ja kimalletta. Upeisiin Kikan ja Nandan muovista tekemiin lintuasuihin sommiteltiin myös näyttävät hiukset. Miran hahmo oli mielestäni paratiisilinnun ja variksen yhdistelmä. Niinpä kiinnitin Miralle kasan irtohiuksia ja tupeerasin kampauksen isoksi.
Paulan lintu sensijaan oli kuin lentämään opetteleva sisukas pöllönpoikanen. Kampauksesta muotoutui hahtuvaisen pallomainen... 

Ikimuistoisen viikonlopun kuvasatoa löytyy Veden Varaan-albumin kansilehtisestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti